tiistai 30. maaliskuuta 2010

Mozzarellatomaatit


Herkkuyhdistelmäni - mozzarellajuustoa, tomaattia ja basilikaa.

Mozzarellatomaatit

neljälle

* 4 tomaattia
* mozzarellapala
* tuoretta basilikaa
* salaattia

Kastike:
* rypsiöljyä
* pippuria
* ripaus suolaa
* sipulijauhetta
* kuivattua basilikaa

* cocktailtikkuja

Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Aseta yksi mozzarellasiivu jokaisen tomaattisiivun väliin. Laita muutamaan väliin basilikanlehti. Paina cocktailtikku koko tomaatin läpi ja laita ylimmäksi yksi basilikanlehti. Asettele tomaatit lautaselle jolla on salaattia ja basilikaa. Sekoita kastiekainekset ja levitä kastike tomaattien päälle. Tarjoile sellaisenaan alkupalaksi tai pääruoan kanssa.

(resepti on alkuvuoden Pirkka-reseptivihkosesta, hieman muuteltu)

Pikainen jauhelihacouscous


Nopea, edullinen ja herkullinen ruoka tuli tehtyä päivänä, jolloin jääkaapista löytyi jauhelihaa ja pakastimesta vain kasviksia.

Jauhelihacouscous

* jauhelihaa
* puoli pussia pakastemaissia
* couscousia
* mausteita oman maun mukaan
* juustoraastetta

Ruskista jauheliha paistinpannulla ja mausta oman maun mukaan. Minä lisäsin lihan joukkoon pippuria, suolaa ja chilikastiketta. Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä maissit. Sekoita couscous, jauheliha ja maissi, lisää hieman juustoraastetta ja kuumenna kunnes juusto sulaa. tarjoile lisänä salaattia ja keitettyjä kasviksia.

Tonnikalapatonki

Täytetty patonki on yhtä suoikkiherkkuani. Tykkään kovasti Subwayn patongeista mutta voiton vie kyllä Citymarketin Foodi-kahvilan patongit. Namskis. Omatekemät tonnikalapatongit kipuavat subejen ja Foodipatongin väliin.

Tonnikalapatonki

yhdelle

* juustoraastetta
* puolikas patonki (itse käytin Euroshopperin esipaistettua kokojyvää)
* puoli purkkia tonnikalaa
* puolikas punasipuli renkaina
* salaattia
* tomaattia
* kurkkua
* salaattikastiketta

Halkaise patonki melkein kokonaan läpi. Levitä lämpimän patongin sisälle hieman juustoraastetta ja tonnikala. Laita muut täytteet patonkiin ja viimeiseksi salaattikastiketta. Sulje leipä ja nauti:)

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Suklaakahvi


Tämä juoma piristää minua tenttiin lukiessa:)

Suklaakahvi

kahvia
vettä
noin 1 rkl kaakaojauhetta
1-2 tl vaniljasokeria
tilkka maitoa

Keitä kahvi normaaliin tapaan, mutta lisää kahvijauheen sekaan, suodatinpussiin kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Kaada korkeean mukiin pieni tilkka maitoa ja vaahdota vaahdottimella (saa muutamalla eurolla esim. Ikeasta). Kun kahvi on valmis, kaada se maidon joukkoon korkeaan mukiin. Ripottele pinnalle esim. kaakaojauhetta. Nauti:)

Hedelmä-rusinasalaatti


Raikas jälkiruoka tai pirteä välipalana!

Hedelmä-rusinasalaatti

* omenaa
* päärynää
* luumuja
* mandariini
* yksi purkillinen ananaspaloja mehussa
* kourallinen rusinoita

Pese, kuori ja pilko omena, päärynä ja mandariini. Pese luumut ja paloittele. Sekoita kaikki hedelmät kulhossa, lisää purkillinen ananaspaloista ja ananasmehu kastikkeeksi ( noin puolet purkista riittää). Lisää viimeiseksi kourallinen rusinoita salaatin joukkoon.

Herkkupatonki


Tässä patongissa maistuu hieman juusto, ja mikä parasta, nämä valmistuu kädenkäänteessä!:)

Herkkupatonki

1-2 dl vettä
1 pussi kuivahiivaaa
ripaus sokeria ja suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
2-3 rkl öljyä

täytteeksi esim. Creme Bonjour ruohosipuli tuorejuusto

Sekoita kuivahiiva veteen ja lisää joukkoon suurin osa jauhoista, kauraleseet sekä sokeri ja suola. Lisää öljy ja loput jauhoista. Vaivaa taikina käsin kiinteäksi. Anna taikinan kohota pyyhkeen alla, lämpimällä paikalla tuplakokoiseksi.
Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan ja kaulitse taikinapalat noin 40 cm kokoisiksi levyiksi. Levitä tuorejuusto levyille esim. veistä apuna käyttäen ja rullaa levyt tiiviisti "patongeiksi". Anna patonkien kohota uunipellillä vielä hetken. Leikkaa patonkien pinnalle veitsellä muutama "halkio" ja paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Jos haluat rapena pinnan, roiskuta vettä patonkien päälle muutaman kerran uunissaoloaikana.

Ruokaisa kana-pastasalaatti


Tämä pastasalaatti käy hyvin myös ihan päivällisestä kun sen tarjoilee esim juustopatongin kanssa.

Kana-pastasalaatti

*2 dl makaroneja
*punasipuli
*kurkkua
*tomaattia
*omena
*viinirypäleitä
*400 g hunajamarinoituja broilersuikaleita

Paista broilersuikaleet pannulla. Keitä makaronit. Pese ja pilko hedelmät ja vihannekset. Kuori ja pilko sipuli. Valuta vesi pois makaroneista ja sekoita kaikki ainekset isossa kulhossa. Tarjoile esim. tuoreen patongin kanssa.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Omenapannari


Tykkään muunnella tavallista pannukakkua erilaisilla hedelmillä ja marjoilla. Viimeksi tein illanistujaisiin omenapannaria.

Omenapannukakku

4 dl maitoa
1-2 kananmunaa
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
n. 2 dl vehnäjauhoja

muutama kuorittu ja kuutioitu omena
kanelia
hunajaa

Tee pannaritaikina valmiiksi - vatkaa kaikki ainekset paitsi omenat. Anna taikinan seistä noin puoli tuntia. Kuori ja kuutioi omenat. Voitele uunivuoka ja kaada taikina vuokaan. Lisää omenat. Ripottele päälle hieman kanelia ja valuta päälle hunajaa. Paista uunissa noin 30 minuuttia, 225 asteessa.

Tuplaamalla taikinan, saat koko uunipellillisen verran pannaria.

Omenakiisseli


Alkuviikosta hedelmäkulhostani löytyi kasa parhaat päivänsä nähneitä omppuja joista sitten päätin väsätä illaksi omenakiisselin. helppoa je herkkua!

Omenakiisseli

6 omenaa
0.75 dl sokeria
3.5 dl vettä
1-2 rkl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
kanelia

Kuori ja pilko omenat. Keitä vettä ja sokeria kattilassa ja lisää omenapalat. keitä kunnes omenat on pehmeitä. Sekoita perunajauho vesitilkkaan ja lisää keitettyyn omenasoseeseen koko ajan sekoittaen. Lisää viimeiseksi vaniljasokeri ja kaneli. Ripottele lopuksi kiisselin pinnalle sokeria jottei siihen synny "kalvoa".

Mozzarellasalaatti


Mozzarella-rucola-tomaatti yhdistelmä on yksi suosikkejani. Syön erittäin mielelläni myös erilaisia salaatteja joten tämä on yksi ehdottomista suosikeistani.

Mozzarellasalaatti

*kirsikkatomaatteja
*rucolaa
*mozzarellaa (minä käytin valmiita mozzarellapalluroita)
*kurkkua
*punasipuli
*jäävuorisalaattia

Kastike:

*oliiviöljyä
*mustapippuria
*suolaa

Paloittele kaikki vihannekset, huuhtele rucola ja sekoita. Sekoita öljy ja mausteet pienessä kulhossa ja lisää salaattiin. Sekoita vielä kevyesti. tarjoile esimerkiksi patongin kanssa.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Seitipihvit


Minä en ole minkään pakastekalan ystävä, mutta tässä ruuassa seiti ei maistu (eikä haise:D) seitille.

Seitipihvit

400g pakasteseitiä
2 kananmunaa
1 sipuli
1 dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
suolaa
pippuria

(tilliä)

Murskaa kohmeinen seiti monitoimikoneessa. Lisää muut ainekset ja sekoita hyvin. Kuumenna rasva paistinpannulla. Käytä lusikkaa/lastaa ja tee kalaseoksesta pihvinmallisia kasoja pannulle. Paista pihvit miedolla lämmöllä molemmin puolin kunnes pinta on ruskehtava.

Tarjoile lisäksi salaattia, perunaa, kermaviilikastiketta. Minä skippasin viimeksi perunan ja tein helpon kukkakaalipöperön pihvien ja salaatin lisäksi.