keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ruisleipätikut


Todella herkullista (ja terveellistä) pikkunaposteltavaa. Myös hyvä tapa käyttää kuivunut ruisleipä.

Ruisleipätikut

* muutama viipale ruisleipää, esim. Ruispalat
* rypsiöljyä tms
* mausteita oman maun mukaan (yrttisuolaa, sipulijauhetta, valkosipulia, basilikaa....)

Sekoita öljy ja mausteet pienessä kulhossa. Pilko ruisleipäviipaleet tikuiksi ja levitä ne leivinpaperoidulle uunipellille. Penslaa mausteöljy leipätikkujen päälle ja paista tikut rapeiksi uunissa 225 asteessa noin 5-8 minuuttia. Tarjoile sellaisenaan naposteltavaksi tai esim. dippikastikkeen kera.

Täytetyt munakoisot


Täytetyt munakoisot

yhdelle

* yksi munakoiso
* fetajuustoa
*yksi tomaatti
* juustoraastetta

Halkaise (ja itketä halutessa) munakoiso. Koverra sisus ulos. Paloittele tomaatti ja fetajuusto ja täytä munakoiso niillä. Ripottele päälle juustoraastetta ja siirrä munakoisot voideltuun uunivuokaan. paista 200 asteessa puolisen tuntia.

Porkkanakuppikakut

Porkkanakakku on ystäväni suurta herkkua ja hänen synttäreidensä kunniaksi päätin kokeilla porkkanakuppikakkuja. Vähintään yhtä hyviä kuin kakku!:)


Porkkanakuppikakut


4-6 (n. 300 g)
porkkanaa (4 dl porkkanaraastetta)
4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl kanelia
3/4 dl mantelirouhetta
100 g leivontamargariinia
3 kananmunaa


1. Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sulata ja jäähdytä margariini.

2. Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon margariini ja porkkanaraaste. Lisää kuivat aineet sekoittaen. Jaa taikina muffinivuokiin. (Vuoat saa täyttää melko täyteen.)

Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuorrute:

3 rkl margariinia

2 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

kuumaa vettä

Sulata margariini ja sekoita sokerin kanssa. Lisää aina kerralla yksi rkl kuumaa vettä ja sekoita kunnes seos on sopiva paksuista eikä liian löysää. Koristele jäähtyneet kuppikakut seoksella ja ripottele päällimmäiseksi nonparellejä.


(resepti on alunperin täältä, alkuperäiskuorrute ei minua miellyttänyt)


Marjakiisseli


Marjakiisseli

1 litra marjamehua (lantrattu)
5 rkl perunajauhoja
6-7 dl pakastemarjoja oman maun mukaan

Sekoita mehu ja perunajauhot kattilassa ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Laita jäiset marjat ison kulhon pohjalle ja kun mehusekoitus on tarpeeksi paksua, kaada se marjojen päälle. Ripottele päälle sokeria jotta kiisseliin ei synny "kuorta". Anna jäähtyä.

Tonnikalasalaatti


Tätä voisi kutsua jääkaapintyhjennyssalaatiksi. Jääkaapista löytyi muutama kananmuna ja vihanneksia, toisesta kaapista purkillinen tonnikalaa. Itseasiassa kananmuna ja tonnikala passaa aika hyvin yhteen:)

Tonnikalasalaatti

* puoli purkkia tonnikalaa
* kaksi kananmunaa kovaksi keitettynä
* paprikaa
* kurkkua
* yksi tomaatti
* yksi pieni sipuli
* lehtisalaattia
* muutama viinirypäle

Pese ja pilko vihannekset ja kokoa salaatti lautaselle.

Munakoiso-vuohenjuustosalaatti


Olen vasta viime kuukausina oppinut kaverin kautta tykkäämään vuohenjuustosta. Nyt voisin syödä sitä vaikka jokaisessa salaatissa, mutta eipä sitä tule näin opiskelijabudjetilla erityisen usein herkuteltua:)

Munakoiso-vuohenjuustosalaatti

* muutama viipale vuohenjuustoa
* 1/3 munakoiso
* paprikaa
*yksi porkkana raastettuna
* yksi tomaatti
* pätkä kurkkua
* lehtisalaattia

Pese ja paloittele vihannekset haluamallasi tavalla. Paista vuohenjuustoviipaleita kuivalla pannulla muutaman minuutin molemmin puolin kunnes pinta on ruskehtava. Paista munakoisonviipaleita öljyssä kunnes niiden pinta on myös ruskea. Kokoa salaatti lauatselle, jätä juusto päällimmäiseksi.

Täytetyt tomaatit


Täytetyt tomaatit

* muutama iso tomaatti per syöjä
* ruskistettua jauhelihaa oman maun mukaan maustettuna
* fetajuustoa
* juustoraastetta

Leikkaa tomaatista "kansi" pois ja koverra sisus teelusikalla. Täytä koverretut tomaatit jauhelihalla ja fetajuustolla ja ripottele päälle juustoraastetta. Siirrä tomaatit voideltuun uunivuokaan ja paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Täytetyt herkkusienet


Viime viikolla oli pakastime tyhjennysviikko. Pakkasesta löytyi paketillinen jauhelihaa jonka ruskistin ja johon lisäsin mausteita ja pakastemaissia. Loppuviikon söin erilaisia täytettyjä kasviksia. Hyvää ja halpaa:)

Täytetyt jumboherkkusienet

* muutama iso herkkusieni per syöjä
* jauhelihaa
* 5-10 kirsikkatomaattia
* fetajuustoa
* juustoraastetta

Leikkaa sienistä kanta pois ja koverra sienen sisus pois esim. pienellä lusikalla. Ruskista jauheliha ja mausta oman maun mukaan. paloittele kirsikkatomaatit ja fetajuusto pieniksi kuutioiksi. Laita fetakuutioita, tomaattia ja jauhelihaa herkkusieniin täytteiksi. Aseta täytetyt sienet voideltuun uunivuokaan. Ripottele viimeiseksi päälle juustoraastetta ja paista uunissa 200 asteessa noin 10 min.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Mozzarellatomaatit


Herkkuyhdistelmäni - mozzarellajuustoa, tomaattia ja basilikaa.

Mozzarellatomaatit

neljälle

* 4 tomaattia
* mozzarellapala
* tuoretta basilikaa
* salaattia

Kastike:
* rypsiöljyä
* pippuria
* ripaus suolaa
* sipulijauhetta
* kuivattua basilikaa

* cocktailtikkuja

Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Aseta yksi mozzarellasiivu jokaisen tomaattisiivun väliin. Laita muutamaan väliin basilikanlehti. Paina cocktailtikku koko tomaatin läpi ja laita ylimmäksi yksi basilikanlehti. Asettele tomaatit lautaselle jolla on salaattia ja basilikaa. Sekoita kastiekainekset ja levitä kastike tomaattien päälle. Tarjoile sellaisenaan alkupalaksi tai pääruoan kanssa.

(resepti on alkuvuoden Pirkka-reseptivihkosesta, hieman muuteltu)

Pikainen jauhelihacouscous


Nopea, edullinen ja herkullinen ruoka tuli tehtyä päivänä, jolloin jääkaapista löytyi jauhelihaa ja pakastimesta vain kasviksia.

Jauhelihacouscous

* jauhelihaa
* puoli pussia pakastemaissia
* couscousia
* mausteita oman maun mukaan
* juustoraastetta

Ruskista jauheliha paistinpannulla ja mausta oman maun mukaan. Minä lisäsin lihan joukkoon pippuria, suolaa ja chilikastiketta. Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä maissit. Sekoita couscous, jauheliha ja maissi, lisää hieman juustoraastetta ja kuumenna kunnes juusto sulaa. tarjoile lisänä salaattia ja keitettyjä kasviksia.

Tonnikalapatonki

Täytetty patonki on yhtä suoikkiherkkuani. Tykkään kovasti Subwayn patongeista mutta voiton vie kyllä Citymarketin Foodi-kahvilan patongit. Namskis. Omatekemät tonnikalapatongit kipuavat subejen ja Foodipatongin väliin.

Tonnikalapatonki

yhdelle

* juustoraastetta
* puolikas patonki (itse käytin Euroshopperin esipaistettua kokojyvää)
* puoli purkkia tonnikalaa
* puolikas punasipuli renkaina
* salaattia
* tomaattia
* kurkkua
* salaattikastiketta

Halkaise patonki melkein kokonaan läpi. Levitä lämpimän patongin sisälle hieman juustoraastetta ja tonnikala. Laita muut täytteet patonkiin ja viimeiseksi salaattikastiketta. Sulje leipä ja nauti:)

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Suklaakahvi


Tämä juoma piristää minua tenttiin lukiessa:)

Suklaakahvi

kahvia
vettä
noin 1 rkl kaakaojauhetta
1-2 tl vaniljasokeria
tilkka maitoa

Keitä kahvi normaaliin tapaan, mutta lisää kahvijauheen sekaan, suodatinpussiin kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Kaada korkeean mukiin pieni tilkka maitoa ja vaahdota vaahdottimella (saa muutamalla eurolla esim. Ikeasta). Kun kahvi on valmis, kaada se maidon joukkoon korkeaan mukiin. Ripottele pinnalle esim. kaakaojauhetta. Nauti:)

Hedelmä-rusinasalaatti


Raikas jälkiruoka tai pirteä välipalana!

Hedelmä-rusinasalaatti

* omenaa
* päärynää
* luumuja
* mandariini
* yksi purkillinen ananaspaloja mehussa
* kourallinen rusinoita

Pese, kuori ja pilko omena, päärynä ja mandariini. Pese luumut ja paloittele. Sekoita kaikki hedelmät kulhossa, lisää purkillinen ananaspaloista ja ananasmehu kastikkeeksi ( noin puolet purkista riittää). Lisää viimeiseksi kourallinen rusinoita salaatin joukkoon.

Herkkupatonki


Tässä patongissa maistuu hieman juusto, ja mikä parasta, nämä valmistuu kädenkäänteessä!:)

Herkkupatonki

1-2 dl vettä
1 pussi kuivahiivaaa
ripaus sokeria ja suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
2-3 rkl öljyä

täytteeksi esim. Creme Bonjour ruohosipuli tuorejuusto

Sekoita kuivahiiva veteen ja lisää joukkoon suurin osa jauhoista, kauraleseet sekä sokeri ja suola. Lisää öljy ja loput jauhoista. Vaivaa taikina käsin kiinteäksi. Anna taikinan kohota pyyhkeen alla, lämpimällä paikalla tuplakokoiseksi.
Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan ja kaulitse taikinapalat noin 40 cm kokoisiksi levyiksi. Levitä tuorejuusto levyille esim. veistä apuna käyttäen ja rullaa levyt tiiviisti "patongeiksi". Anna patonkien kohota uunipellillä vielä hetken. Leikkaa patonkien pinnalle veitsellä muutama "halkio" ja paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Jos haluat rapena pinnan, roiskuta vettä patonkien päälle muutaman kerran uunissaoloaikana.

Ruokaisa kana-pastasalaatti


Tämä pastasalaatti käy hyvin myös ihan päivällisestä kun sen tarjoilee esim juustopatongin kanssa.

Kana-pastasalaatti

*2 dl makaroneja
*punasipuli
*kurkkua
*tomaattia
*omena
*viinirypäleitä
*400 g hunajamarinoituja broilersuikaleita

Paista broilersuikaleet pannulla. Keitä makaronit. Pese ja pilko hedelmät ja vihannekset. Kuori ja pilko sipuli. Valuta vesi pois makaroneista ja sekoita kaikki ainekset isossa kulhossa. Tarjoile esim. tuoreen patongin kanssa.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Omenapannari


Tykkään muunnella tavallista pannukakkua erilaisilla hedelmillä ja marjoilla. Viimeksi tein illanistujaisiin omenapannaria.

Omenapannukakku

4 dl maitoa
1-2 kananmunaa
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
n. 2 dl vehnäjauhoja

muutama kuorittu ja kuutioitu omena
kanelia
hunajaa

Tee pannaritaikina valmiiksi - vatkaa kaikki ainekset paitsi omenat. Anna taikinan seistä noin puoli tuntia. Kuori ja kuutioi omenat. Voitele uunivuoka ja kaada taikina vuokaan. Lisää omenat. Ripottele päälle hieman kanelia ja valuta päälle hunajaa. Paista uunissa noin 30 minuuttia, 225 asteessa.

Tuplaamalla taikinan, saat koko uunipellillisen verran pannaria.

Omenakiisseli


Alkuviikosta hedelmäkulhostani löytyi kasa parhaat päivänsä nähneitä omppuja joista sitten päätin väsätä illaksi omenakiisselin. helppoa je herkkua!

Omenakiisseli

6 omenaa
0.75 dl sokeria
3.5 dl vettä
1-2 rkl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
kanelia

Kuori ja pilko omenat. Keitä vettä ja sokeria kattilassa ja lisää omenapalat. keitä kunnes omenat on pehmeitä. Sekoita perunajauho vesitilkkaan ja lisää keitettyyn omenasoseeseen koko ajan sekoittaen. Lisää viimeiseksi vaniljasokeri ja kaneli. Ripottele lopuksi kiisselin pinnalle sokeria jottei siihen synny "kalvoa".

Mozzarellasalaatti


Mozzarella-rucola-tomaatti yhdistelmä on yksi suosikkejani. Syön erittäin mielelläni myös erilaisia salaatteja joten tämä on yksi ehdottomista suosikeistani.

Mozzarellasalaatti

*kirsikkatomaatteja
*rucolaa
*mozzarellaa (minä käytin valmiita mozzarellapalluroita)
*kurkkua
*punasipuli
*jäävuorisalaattia

Kastike:

*oliiviöljyä
*mustapippuria
*suolaa

Paloittele kaikki vihannekset, huuhtele rucola ja sekoita. Sekoita öljy ja mausteet pienessä kulhossa ja lisää salaattiin. Sekoita vielä kevyesti. tarjoile esimerkiksi patongin kanssa.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Seitipihvit


Minä en ole minkään pakastekalan ystävä, mutta tässä ruuassa seiti ei maistu (eikä haise:D) seitille.

Seitipihvit

400g pakasteseitiä
2 kananmunaa
1 sipuli
1 dl korppujauhoja
1 dl ruokakermaa
suolaa
pippuria

(tilliä)

Murskaa kohmeinen seiti monitoimikoneessa. Lisää muut ainekset ja sekoita hyvin. Kuumenna rasva paistinpannulla. Käytä lusikkaa/lastaa ja tee kalaseoksesta pihvinmallisia kasoja pannulle. Paista pihvit miedolla lämmöllä molemmin puolin kunnes pinta on ruskehtava.

Tarjoile lisäksi salaattia, perunaa, kermaviilikastiketta. Minä skippasin viimeksi perunan ja tein helpon kukkakaalipöperön pihvien ja salaatin lisäksi.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kaurakorit


Tämä on erittäin herkullinen jälkiruoka, nopea tehdä ja kivan näköinen:)

Kaurakorit

Tee kauralastuja esimerkiksi tämän ohjeen mukaan. Kun otat lastut uunista, siirrä varovasti yksi lastu kerrallaan jälkiruokakulhoon tai ylösalaisin käännetyn lasin päälle, niin että kun kauralastu jähmettyy, se jää kulhon/lasin muotoiseksi. Käytä apuna esimerkiksi lastaa.

Kun kauralastukorit on jähmettyneet, siirrä kori lautaselle ja täytä se esimerkiksi jäätelöllä, hedelmillä ja marjoilla. Minä täytin kaurakorini vaniljajäätelöllä, viinirypäleillä ja itsetehdyllä mansikkakastikkeella.


Antakaahan muitakin täytevinkkejä!:)


Appelsiiniset kauralastut


Nämä kauralastut on älyttömän nopeat väsätä ja makukin on taivaallinen. Lisäksi näihin ei tule rasvaa lainkaan.

Kauralastut

3 dl kaurahiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 dl appelsiinimehua
1 kananmuna


Sekoita kuivat ainekset ja lisää muna + mehu. Sekoita nopeasti kaikki sekaisin ja jaa nokareisiin öljyllä sivellylle leivinpaperille. Kauralastut leviävät uunissa paljon, joten jätä tarpeeksi väliä!

Paista uunissa 225 asteessa noin 5 minuuttia.



Köyhät Ritarit paahtoleivästä


Yksin asuvana opiskelijana en ikinä saa isoa paahtoleipäpussia tyhjäksi, ennen kuin leivät ovat jo homeessa. Niinpä ilahdutan joskus ystäviäni (ja itseäni) Köyhät Ritarit - brunssilla. Tänäänkin oli hyvä valmistaa hiema täyttävämpi ja maukkaampi aamiainen kun tuli valvottua aamuyö lätkän parissa:)

Köyhät Ritarit

paahtoleipäviipaleita 2-3 kpl / henkilö

3 dl maitoa
1 kananmuna
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

paistamiseen rasvaa

mansikkahilloa/marjoja


Sekoita kulhossa kananmuna, maito ja sokerit. Leikkaa paahtoleivät kolmioiksi. Kuumenna pannu, upota leipäpalat maitosekoitukseen ja paista leipäkolmiot rasvassa kummaltakin puolelta kunnes leivät ovat kauniin ruskeita.

Tarjoile esimerkiksi hillon, kermavaahdon tai marjojen kanssa. Ritarit sopii mainiosti myös jälkkäriksi!

lauantai 27. helmikuuta 2010

Tervetuloa:)

Tämä on ruokablogi itseni iloksi. Olen 19 vuotias opiskelijatyttö ja asustan tällä hetkellä Turussa yksiössä, joka on aika pieni, mutta jossa on kivan kokoinen keittiö. Tykkään kokkailla ja leipoa aina kun siihen on aikaa. Tämä blogi tulee sisältämään kuvia ja ohjeita kokkailuistani ja leipomuksista. Opiskelijabudjetilla ei saa erityisiä gourmetaterioita, mutta yritän silti keksiä pieniä piristeitä myös arkiruokailuun. Tykkään kovasti kokkailla ja leipoa kavereille ja aina silloin tällöin yllätän kavereita ystäviä herkuilla ja leipomuksilla:)

Ensimmäiset kuvat ja ohjeet tulossa vielä tämän viikonlopun aikana, tervetuloa mukaan. Toivon myös, että kaikki tänne eksyvät jakaisivat kommenttiboksin puolella omia suosikkiohjeitaan!

/S